Blogilla tutuksi - ajatuksia ja kuumimpia energiapyörteitä

Tervetuloa seuraamaan yhden valon lapsen ajatuksia tässä tasapäisten maailmassa. Let me be your valentine. <3




Rakkaalla energiahyvinvointia lisäävällä metodilla on monta nimeä. Monen monta kertaa sitä huomaa jotenkin perustelevansa omia enkelienergiavalintojaan tuntemattomille hymähtelijöille. Olen vakaasti päättänyt olla huomioimatta hymähtelyjä, mutta kyllä se vaan tuo ego on kummallinen ja tarkkaavainen ja liki loukkaantuu, kun tajuaa, ettei minua oteta...

Maaliskuu ja huhtikuu menivät suhteellisen vikkelään. Osallistuin maaliskuussa Helsingissä mm. aromaterapian perusteet -koulutukseen, missä sai paljon uutta näkökulmaa aromaterapiaan ja sen avulla hoitamiseen. Suomessa olemme edelleen aika takapajula tämän asian kanssa. Enimmäkseen puoskarointina ja hörhöilynähän tuotakin pidetään, mutta...

Hiljaiselossa sitä pohtii monenlaista. Itse tällaisena kansansairaana tyyppinä olen tullut pelotelluksi suolan käytöstä ihan juurta jaksain jo lukioiässä. Se oli sitä aikaa, kun margariini piti olla "kevyt"-versio ja rasvaton maito oli ainoa oikea vaihtoehto. Taitaahan se olla toki vieläkin, mutta en siihen ota nyt kantaa. Lisäksi limonaadia sai...

Tervetuloa!

11.02.2019

Tästä se alkaa, nimittäin Chakratzaan avaaminen