Niin mikä blogi?

10.03.2021

Mikä on Chakratzaan blogi ja miksi se voisi olla hyvä väline minulle?

Opiskelen tosiaan Vaasan Vamiassa monimuotona kosmetologiksi. Asiakaspalvelun tunneilla aiheena oli tänään blogi ja sen merkitys nykymaailmassa. Bloggaamisella on nykyisin mahdollisuus olla yhteydessä asiakkaisiin ja markkinoida yritystä. Tarkoitus olisi olla helpommin lähestyttävissä, blogin kautta yritykseni saa näkyvyyttä, äänen ja persoonan. 

Tai tällainen tavoite sillä olisi. 

Salaisissa haaveissa yritykseni voi blogini avulla esimerkiksi auttaa asiakkaitani ja luoda liidejä. On tätä päivää kirjoitella blogia ja olla ihmisten saapusalla - näin sanotaan. Kuulun sosiaalisessa mediassa erinäisiin naisyrittäjäryhmiin ja siellä on toisinaan hyviä avauksia aiheesta. Me kaikki olemme persoonia ja toisia oman elämänsä ja pärstänsä julkituominen tuntuu todella vastenmieliseltä ja olen itsekin herännyt pohtimaan, olisiko nykyään mahdollista olla vaan yksinäinen susi, nainen, joka ei vaan esittäydy eikä avaa palveluitaan. 

Mitä enemmän asiaa pohdin, sen varmempi olen, että ei se käy. Toisaalta minusta olisi ihanaa vaan olla ja ulkoistaa kaikki esilläolo jollekin toiselle ja tehdä työtäni. Tuskin se onnistuu. Vuoden vaihteessa ajattelin jättää verkkosivujeni julkaisun tekemättä. Minusta tuntui, ettei kukaan kuitenkaan lue sivujani, ei etsi palveluista tietoja saati eksy firmaani varaamaan aikaa nettisivujen tai blogin kautta. Heti tämän pessimismin jälkeen sain muutaman asiakasvarauksen tuntemattomammalta henkilöltä, joka kertoi päätyneensä palveluihini nettisivujen kautta. Peruin siis aikeeni ja maksoin kiltisti domain-maksut, ylläpitomaksut ja premiumpaketit. 

Okei, okei. Ollaan saatavilla sitten. 

Sanotaan, että yritykset, jotka kirjoittavat blogia, saavat 55% enemmän kävijöitä sivuilleen kuin yritykset, jotka eivät kirjoita blogia. Tarvitsee vain kirjoitella aiheista, jotka ihmisiä kiinnostavat. Tai mitkä potentiaalisia asiakkaitani kiinnostavat. Niinpä jatkan jatkossakin auttamista ja ratkaisujen etsimistä erinäisiin ongelmiin. 

Yritykset, jotka kirjoittavat blogia, saavat 67% enemmän liidejä! Ah, maagiset liidit. Liidi tarkoittaa asiakasta, joka osoittaa olevansa kiinnostunut yrityksen tuotteesta tai palvelusta ja antaa samalla omat yhteystietonsa. Ongelma vaan on, etten kerää nykyisessä maailmassa asiakkaideni yhteistietoja. 

Väitän, että moni on väsynyt sähköpostitulvaan ja uutiskirjeisiin. Toisaalta asiakkaat ymmärtävät myös, että se on nykyinen tapa toimia ja saada ensimmäisenä tietoa vaikkapa tarjouksista tai yybertehokkaista uusista tuotteista, jotka poistavat heltat ja känsät, notkistavat selän ja auttavat elämään 114-vuotiaaksi - vähintään! Niinpä laadukkaaseen sisältöön panostaminen olisikin seuraavan vuoden ultimaattinen lupaus itselleni. Voi plaa! 

Hakukoneet kyllä rakastavat uutta sisältöä ja jo senkin vuoksi hakumaailmassa olisi olennaisen tärkeää tuottaa uutta sisältöä sivuilleni. Näissä jorinoissa tulisi viljellä erinäisiä palveluitani koskevia sanoja, kuten Brain Relief -hoito, klassinen kasvohoito, Footlogix -jalkahoito, ½:n tunnin rentouttava hoito, ripsien kestotaivutus, kulmien laminointi, kynsien kestävä geelilakkaus, verkkokaupastani löytyvät luonkos puhdistuskakut jne. Samalla ovelasti laittelen linkkejä sähköiseen ajanvarauskalenteriini, mistä kaikki palvelut löytyvät ja sieltä voi näppärästi tarkastaa, mitäs kaikkea ihanaa se Marjutti Kauhavalla oikein tekeekään. Kokeilepa klikata (ja varata aika huikean kätevästi) palveluihin aika slotti-järjestelmäni kautta. 

;) Samalla hakukoneet surraavat ja liidit kuikkivat ovista ja ikkunoista. On melkein joulu! Uusi julkaisu on merkki hakukoneille, että sivuni on aktiivinen ja sitä kannattaa seurata. Ollaan kärsivällisiä, niin tämä tulee kyllä tapahtumaan. Saavathan blogia kirjoittavat yritykset 97% enemmän linkkejä, jotka osoittavat heidän sivuilleen. Miksei siis minunkin sivuilleni. Note to me: Be patient or be patient. Ja päivitä hakukoneoptimointisi. 

Itselleni ominaisinta onkin kertoa tässä tajunnanvirta-blogissani juuri palveluistani ja tuotteistani. Haluan antaa äänen ja persoonallisuuden tuotteilleni, palveluilleni ja verkkokaupallani. Koska olen yksinyrittäjä, ei muitakaan tämän blogin kirjoitusurakan kanssa ole mailla eikä halmeilla, niin on vaan käärittävä hihat ja tehtävä kirjoitus silloin tällön. Tai itse asiassa, jos haluan näkyvyyttä, on syytä muistaa, että yritykset, jotka julkaisevat yli 16 blogiartikkelia kuukaudessa, saavat lähes 3,5 kertaa enemmän verkkovierailijoita sivuilleen kuin yritykset, jotka julkaisevat vain 0-4 blogiartikkelia kuukaudessa. Huh, mikä urakka. 

Mutta hei! Minua saa seurata. En suutu. Kommentoi ihmeessä alle, vastaan heti, kun ehdin. 

Olet rakas ja tärkeä! Huolehdi itsestäsi! Minä teen niin myös. On ihana maskinaamojen kevät kuitenkin armon vuonna 2021. 




Luo kotisivut ilmaiseksi!