Chakratzaan chakrat

03.05.2022

Hörhöilläänkö pitkästä aikaa vähän? 

Olen videolla joskus avannut hoitolani Chakratzaan nimeä. Olemme kaikki energiaa ja meillä kaikilla on chakrat eli energiakeskukset sielumme ja fyysisen temppelimme sisällä, ulkona ja vieressä. Näiden energioiden avaaminen, tasapainotus ja puhdistaminen säännöllisesti saa meidät voimaan paremmin sekä henkisesti että fyysisesti, sillä energiakeskukset kanavoivat energiavirtoja ihmisen ja maailmankaikkeuden välillä. Haluan olla hyvän energian kauneushoitola ja erottua siten valtaisen upeiden muiden palveluntarjoajien joukosta. 

On ollut ihanaa saada palautetta, että hoitotilassani on aina ihanan lämmin, rento ja oikeasti hoitavan intiimi tunnelma ilman painostusta. Tähän pyrinkin aina ja suitsukkeet ja kynttilät puhdistavat aina negatiivista ilmaa, kun asiakas asettuu hoidettavaksi tai hierottavaksi. Leelian lepotuolinakin on toisinaan hoitotuoliani kuvailtu, sillä huolet, ikävät energiat ja murheet voi vuodatella ulos ja ohjaillaan ne ilolla, valolla ja rakkaudella äiti maalle puhdistettavaksi. Chakrat voivat nimittäin joutua epätasapainoon vaikeiden kokemuksien tai kuluttavan elämäntyylin takia. 

Joissakin hoidoissani käytän kiviä tehostamaan hoitoa. Esimerkiksi chakrakivillä tehtävä kasvohieronta on erityisen puhdistava ja rentouttava kokemus, jota on vaikeaa edes sanoin kuvailla. Chakrakiviä voidaan samanaikaisesti asetella muihin chakroihin. Ne tasapainottavat chakrajärjestelmää. Erivärisiä kiviä voidaan valita esimerkiksi tietyn kiven ominaisuuden mukaisesti. 

Intuitiolla voidaan valita niin itsehoitokivet kuin terapiakivet. 


Tunnetuimmista chakroista hieman

Juurichakra on punainen ja se sijaitsee selkärangan alaosassa. Se pitää jalat maassa ja auttaa luomaan myös taloudellista menestystä. Juurichakran chakrakiviä ovat mm. jaspis, punainen jaspis ja hematiitti sekä tiikerinsilmä. Kun juurichakrasi on epätasapainossa, saatat kokea seuraavia tuntemuksia:

  • Sinusta tuntuu kuin tallaisit paikoillasi TAI että et saa mistään otetta.
  • Olet jatkuvasti väsynyt.
  • Sinulla on jatkuvasti taloudellisia vaikeuksia tai rahahuolet ovat kestäneet jo pitkään.
  • Tuntuu kuin sinut olisi hylätty.
  • Elät jatkuvassa puutteessa tai pärjäät juuri juuri.
  • Sinulla on negatiivisia ajatuksia vartaloosi liittyen.
  • Sinusta tuntuu, että et ole tarpeeksi hyvä.
  • Tuntuu aivan siltä kuin sinulla ei olisi kotipaikkaa.


Sakraalichakra sisältää luovuuden, elämänilon ja oman voiman sekä seksuaalisuuden. Sakraalichakran kiviä ovat mm. karneoli ja rutiilikvartsi sekä savukvartsi. Kun sakraalichakrasi on yliaktiivinen

  • Seksuaalisuutesi on ylikorostunut
  • Koet, että et voi hallita impulssejasi


Solar Plexuksessa kyseessä on tunnekeskus, johon liittyvät sekä toiveet että pelot. Solar plexuksen kiviä ovat mm. keltaiset kivet, kuten sitriini ja serpentiini. Kun solar plexus -chakrasi on epätasapainossa, saatat kokea, että:

  • Olet arvoton, eikä sinulla ole voimaa muuttaa elämäsi suuntaa.
  • Olet uhri.
  • Itsemääräämisoikeuttasi loukataan esimerkiksi ihmissuhteissa.
  • Olet pelokas.
  • Sinun on vaikea toteuttaa unelmiasi ja suunnitelmiasi esimerkiksi huonon itsetunnon vuoksi.
  • Sinulla on vatsakipuja ja ahdistusta.


Sydänchakra käsittää ehdottoman rakkauden sekä antamisen ja saamisen, kuin myös (itse)myötätunnon. Sydänchakran kiviä ovat mm. ruusukvartsi ja malakiitti. Avoin ja tasapainoinen sydänchakra näyttäytyy seuraavalla tavalla:

  • Uskallat rakastaa. Annat ja vastaanotat rakkautta helposti.
  • Sinun on helppo puhua tunteistasi.
  • Tunnet itsesi kotoisaksi ihmissuhteissasi.
  • Olet kiitollinen.
  • Arvostat muita, ja tunnet myötätuntoa sekä heitä että itseäsi kohtaan.


Kurkkuchakra liittyy puhumiseen ja itseilmaisuun sekä kommunikointiin. Kurkkuchakran kiviä ovat mm. lapis latsuli, turkoosi ja topaasi. Tasapainoisen kurkkuchakran merkkejä ovat:

  • Sinun on helppoa keskustella muiden kanssa. Nautit siitä.
  • Huomaat, että muut kuuntelevat sinua.
  • Tunnet itsesi kuulluksi.
  • Koet, että sinua arvostetaan omana itsenäsi.


Otsachakra liittyy kuudenteen aistiin ja kolmanteen silmään. Lapis latsuli on myös otsachakran kivi. Mikäli kolmannen silmän chakra on tukossa, saatat oireilla seuraavasti:

  • Et tiedä, miksi olet täällä ja mikä on sinun tarkoituksesi maapallolla.
  • Et tavoita intuitiotasi.
  • Tunnet olosi irralliseksi.
  • Olet kadottanut kosketuksesi hengelliseen.
  • Et saa päätöksiä tehtyä; Jahkailet.
  • Tunnet, että "jokin on väärin" tai että et ole tasapainossa.
  • Sinulla on pääkipuja ja migreeniä.
  • Olet jännittynyt.
  • Kärsit unettomuudesta.


Kruunuchakra on violetti ja se sijaitsee päälaella tai pään päällä. Henkinen kehitys liittyy siihen, kuin myös avautuminen korkeammalle älykkyydelle. Yliaktiivinen :kruunuchakra ilmentää seuraavaa:

  • Sinua pyörryttää ja heikottaa.
  • Tuntuu kuin lähtisit lentoon.
  • Olet valoherkkä.


Chakrakiviä voi kuljettaa myös rannekorussa ja näitä löytyykin toistaiseksi myymälästäni. <3 Chakrojen avaaminen ja siihen liittyvä energiatyöskentely onnistuvat myös kotioloissa. Chakrojen epätasapaino vaikuttaa oikeasti kehoon ja mieleen. 

Huomaa, että tukkoiset tai liian nopeasti pyörivät chakrat ovat usein seurausta pidemmän aikaa kestäneestä epätasapainosta. Voit tehdä meditaation kotona vaikka joka päivä kunnes sillä alkaa olla pitkäaikaisempia vaikutuksia. Ohjattuja meditaatioita löytyy ilmaiseksi esimerkiksi youtubesta. Yliaktiivinen chakra usein myös kompensoi jotakuta toista chakraa, jonka toiminta on häiriintynyt. Chakrojen epätasapainolla tarkoitetaan siis sitä, että ne pyörivät joko liian hitaasti tai nopeasti. 

Tervetuloa chakrakivihoitoon!


Luo kotisivut ilmaiseksi!